Mouhijärven Hoitokoti Vanha-Pappila Oy sijaitsee rauhallisella paikalla Sastamalan Mouhijärvellä . Hoitokoti on rakentunut entisen Pappilan historiallisen ja peruskorjatun rakennuksen ympärille, vehreään ja luonnonkauniiseen ympäristöön, palveluiden välittömään läheisyyteen.
Hoitokoti koostuu kolmesta eri yksiköstä Pappilasta, Pehtoorin tuvasta ja Patruunan tuvasta, joissa tilaa on yhteensä noin 2000 m2.
Pappilan puoli on toiminut vuodesta 2000 tunnelmallisessa entisessä pappilassa. Sen rakennusvuosi on 1910. Rakennuksen täydellisen peruskorjauksen yhteydessä 2013 tilat päivitettiin vastaamaan tämän päivän asumisyksikölle asetettuja vaatimuksia. Rakennuksessa on yhdeksän yhden hengen huonetta eli jokaisella asukkaalla on käytössään oma huone, jota voi somistaa omilla tavaroilla sisustusmakunsa mukaan. Pappila sijaitsee idyllisellä piha-alueella, jossa on hyvät ulkoilumahdollisuudet. Asukkaan käytössä on myös viihtyisä, yhteinen tila.
Hoitokodin Pehtoorin tupa on vuonna 2005 rakennettu laajennus. Se tarjoaa viidelletoista asukkaalle uudenaikaiset ja toimivat tilat sekä viihtyisät yhden hengen huoneet. Asukkaat voivat halutessaan tuoda omia tavaroitaan, sisustustekstiilejä tai kalusteita huoneen peruskalustuksen lisäksi. Pehtoorin tuvasta löytyvät myös Vanhan Pappilan väen saunatilat sekä päivätoimintatilat.
Patruunan tupa on syksyllä 2010 valmistunut hoitokodin laajennusosa. Se tarjoaa kymmenelle mielenterveyskuntoutujalle ja aikuisiällä vammautuneelle asukkaalle kodin. Patruunan tuvan viihtyisissä ja kotoisissa tiloissa on huomioitu esteetön kulku. Tiloista löytyy myös vapaa-ajanviettoon tarkoitetut oleskelu- ja harrastetilat. Toiminta yksikössä on asukaslähtöistä ja pyrkimyksenä on aktivoida asukkaita huomioiden sekä toiveet että asukkaan terveydentila. Kodissa eletäänkin yhteisöhoidon periaatteiden mukaisesti. Asukkaat saavat vaikuttaa päätöksentekoon ja osallistua kodin kaikkeen toimintaan mahdollisimman laajasti, kukin vointinsa ja kykyjensä mukaan.